Tänään on 26.1. Ja on pahuksen huono sää... Autoilijoita varoitetaan tosi liukkaista keleistä vaikka vain parisen viikkoa sitten oli ennätyspakkaset ja täälläkin pahimmillaan -33,5. Makoilen vielä sängyssä ylösnousemista odotellen. Kello on jo yli yhdeksän, mutta hereillä olen ollut jo lähes kolme tuntia. Aamut ovat vaikeita liikkua ennen kuin paikat taas vertyy. Tämän kirjoittamisen jälkeen nousen ylös, syön aamupalan ja lähden ajelemaan Saarijärvelle K-Markettiin, missä työt odottavat.
Onnettomuudestani on kulunut aikaa tasan puoli vuotta. Sairaalassa ollessani kirurgit kertoivat toipumisajan olevan puolesta vuodesta vuoteen. Nyt on se puoli vuotta tullut täyteen. Omasta mielestä olen toipunut noin 60%sti. Eli yli puolet, mutta matkaa on vielä todella paljon.
Olen Arjan kanssa nyt kauppiaana K-Market Saarijärvessä, missä aloitettiin vuoden vaihteessa. Kiirettä on ollut. Mutta pystyn olemaan sentään jonkin verran töissä. Välillä kävelen kepin kanssa, kun jalkojen liike lakkaavat kivun tai väsymyksen takia, mutta muutoin pystyn liikkumaan jo kahdella jalalla. Kunto ei ole läheskään paras mahdollinen.
Syksyn kirjoituksissa laskeskelin, että saisin vahvat opiaatit kokokaan pois jouluun mennessä. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Käytän edelleen 5/2,5mg Targiniq:a 1-2 tablettia päivässä. Eilen pärjäsin yhdellä. Jouduin ottamaan sen puolen päivän aikoihin, kun liike vain lakkasi kivun takia. Sitten taas pystyi jatkamaan töitä.
Lyrica tulee olemaan hermokipulääkkeenä varmaan vielä kauan. Edelleen se sama vasemman jalkaterän puutuminen mikä oli ollut alusta asti, kun loukkauduin.
Fysikaalisessa hoidossa käyn kaksi kertaa viikossa. Keskitytään voiman hakkimiseen sekä tasapainoharjoituksiin. Onhan sitä voimaa tuohon jalkaan tullut roimasti lisää, mutta vielä se on todella heikko. Mutta nyt jumppaa tehdään todella kovalla teholla. Jalka on kipeä pari päivää jumpan jälkeen. Hoito kohdistuu oikeastaan ainoastaan vain vasempaan jalkaan.
Ennen vuoden vaihdetta kävelin kepin kanssa jo ihan pitkiä päivämatkoja. Pisin kävely oli n 8km päivän aikana ja yksittäinen kävely 6km. Aikaa tosin menee paljon kävelyvauhdin olleesa n 4 km/h. Toisaalta.. koirat ovat olleet lenkeillä mukana, joten niillekin kunnon haistelulenkki.
Eniten on ollut ongelmia hermojen kanssa. Välillä tympääntyy siihen, kun ei saa jotain asiaa tehtyä, mikä normaalisti on onnistunut. Se on väsyttävää ja turhauttavaa. Ja tietenkin Arjahan siitä eniten saa kärsiä. Lyrica todennäköisesti aiheuttaa unenomaisuutta: päässä on sumua ja ajatukaia pitää pinnistellä, jotta ne muistuisi takaiin mieleen. Ei tosiaankaan aina, mutta useammin kuin ennen.
Kevättä kohti. Ei parane lannistua ja jatkaa koko ajan liikettä vaikka kipua tulee vastaan. Toivon, että joskus edessä on se päivä, jolloin voisi olla siinä 80-90% :n tilassa ja todeta tämän kamppailun voitetuksi. Tuskin siihen 100%:iin koskaan edes pääsen.
tiistai 26. tammikuuta 2016
lauantai 14. marraskuuta 2015
Marraskuun puoltaväliä
.14.11. klo 23:27
On pitkä aika mennyt siitä, kun viimeksi päivitin tätä blogia. Mitään ihmeellistä kun omasta mielestä ei ole tapahtunut. Sillä ehkä tarkoitan sitä, ettei ole tarvinnut mennä sairaalaan tai oman kunnon heikkenemistä.
Parempaan suuntaan mennään tällä hetkellä. Ja toivottavasti niin on jatkossakin. Eilen (13.11.) illalla koirien kanssa lenkillä kännykkä piippasi ja ilmoitti, että 10000 askelen raja on päivän aikana mennyt rikki. Itse asiassa kotona se oli jo n 11500. Matkaa tuli päivän aikana n 8 km.
Tuon selittää osittain se, että olin käymässä Jyväskylässä Uusyrityskeskuksessa aamulla ja sieltä poislähtiessäni auton starttimoottori oli päättänyt päivänsä. Vanha Seat ei viitsinyt sanoa yhtään mitään. Onneksi olin pysäköinyt auton Vapaudenkadun loppupäähän - siihen rinteeseen, mikä laskee yliopiston ohi. Lähti sitten liu'uttamalla mäkistartin avulla käyntiin. Ei musta työntäjäksi olisi ollut.
Eli... pystyn ajamaan autoa. Jätin auton sitten Koskisen Ilpon huostaan ammattikoulle. Lupasi vaihtaa startin. Ja kävelin kotiin. Matkaa tuli hieman alle 3 km.
Lääkkeet:
Niitähän meni aiemmin paljon. Targiniq:a (pitkävaikutteinen opiaatti, minkä maksimipäiväannos on 60mg) meni 30mg + 30mg. Eli täyslaidallinen. Aamulla toinen puolikas ja illalla toinen. Tämän lisäksi oli lyhytvaikutteista opiaattia (Oxynorm) sitten aina tarvittaessa. Ehkä suurin määrä oli 40mg päivässä. Tämän lisäksi sitten hermokipulääkkeenä Lyrica 525mg vuorokaudessa.
Tällä hetkellä määriä on pystytty vähentämään.
Targiniq:a menee 15+15mg (aamu/ilta) vuorokaudessa. Ensi viikon alusta annosta on tarkoitus pienentää 5mg, joten päiväannos olisi 25mg. Tarkoitus olisi vähentää tasaisesti 5mg / viikko, joten jouluviikolla opaatit olisi syöty loppuun ja pääsisin niistä eroon! Tämä vain, jos kaikki menee hyvin.
Lyricaan ei olla vielä koskettu. Sitä menee edelleen 525mg / vrk (150+150+225 aamu/päivä/ilta). Kun opiaatit saadaan loppumaan, niin sitten tämän Lyrican kimppuun. Vähennysaikataulua ei osaa vielä ennakoida. Näkee sitten, millainen olotila on.
Onneksi ylimääräisiä kipulääkkeitä ei tarvitse "paljon". (Lainausmerkit siksi, että onko 2-3g parasetamolia + 0,5-1g ibuprofeiinia paljon ??? ). Mutta minulle se on hyvä tilanne. Lääkkeiden määrä vaihtelee sen mukaan, miten jalkaani rasitan. Kovan päivätyön jälkeen kipukin on kovempi.
Liikunta:
Kuten sanoin, niin eilinen (13.11.) päivä oli ennätys. Kävelyä tuli n 8km ja sen lisäksi kävin fysikaalisessa, missä oli tunnin KOVA treeni. Paita oli märkä harjoituksen jälkeen. Muina päivinä pyrin harjoittelemaan kotona. 1-2 lepopäivää viikossa.
Selkä:
Tällä hetkellä se tuntuu hyvältä! Blokadista on yli kuukausi. Studio55-ohjelmassa (26.10.) HYKS:n kirurgi kertoi välilevypullistumista ja sanoi, että 50% niistä paranee itsestään 1. kuukauden aikana (Olen siis tässä kohtaa....) ja 40% kahden seuraavan kuukauden aikana. Eli 90% näistä ongelmista paranee luonnostaan 3 kuukauden sisällä. Jos pääsen tällä tavoin itsenäisyyspäivään asti, niin tilanne on todella hyvä. Uskon voittaneeni tämän vaivan.
Omia tavoitteita:
Olisi hienoa, jos tuosta kepistä pääsisi eroon jo jouluun mennessä. Jaksaisi kävellä muutaman kilometriä kahdelle jalalla. Ja sitten saada tietysti tuo selkä kuntoon! Alkuvuodesta olisi silloin hyvä olla mukana Arjan kauppatoiminnassa. En tiedä, jaksaako täyttä päivää, mutta ainakin aloitella.
Mieliala:
Vaihelee paljon. Joskus olen kotona paremmalla tuulella, mutta sitten joskus varsinkin Arja saa kuulla kiukutteluni koko kirjon. Tympäännyn kuntoutumisen hitauteen. Siihen, etten pysty suoriutumaan samalla tavoin päivän askareista kuten ennen suoriuduin. Ymmärrän sen, mutta ei se auta. Kiukku tulee, kun tulee.
On pitkä aika mennyt siitä, kun viimeksi päivitin tätä blogia. Mitään ihmeellistä kun omasta mielestä ei ole tapahtunut. Sillä ehkä tarkoitan sitä, ettei ole tarvinnut mennä sairaalaan tai oman kunnon heikkenemistä.
Parempaan suuntaan mennään tällä hetkellä. Ja toivottavasti niin on jatkossakin. Eilen (13.11.) illalla koirien kanssa lenkillä kännykkä piippasi ja ilmoitti, että 10000 askelen raja on päivän aikana mennyt rikki. Itse asiassa kotona se oli jo n 11500. Matkaa tuli päivän aikana n 8 km.
Tuon selittää osittain se, että olin käymässä Jyväskylässä Uusyrityskeskuksessa aamulla ja sieltä poislähtiessäni auton starttimoottori oli päättänyt päivänsä. Vanha Seat ei viitsinyt sanoa yhtään mitään. Onneksi olin pysäköinyt auton Vapaudenkadun loppupäähän - siihen rinteeseen, mikä laskee yliopiston ohi. Lähti sitten liu'uttamalla mäkistartin avulla käyntiin. Ei musta työntäjäksi olisi ollut.
Eli... pystyn ajamaan autoa. Jätin auton sitten Koskisen Ilpon huostaan ammattikoulle. Lupasi vaihtaa startin. Ja kävelin kotiin. Matkaa tuli hieman alle 3 km.
Lääkkeet:
Niitähän meni aiemmin paljon. Targiniq:a (pitkävaikutteinen opiaatti, minkä maksimipäiväannos on 60mg) meni 30mg + 30mg. Eli täyslaidallinen. Aamulla toinen puolikas ja illalla toinen. Tämän lisäksi oli lyhytvaikutteista opiaattia (Oxynorm) sitten aina tarvittaessa. Ehkä suurin määrä oli 40mg päivässä. Tämän lisäksi sitten hermokipulääkkeenä Lyrica 525mg vuorokaudessa.
Tällä hetkellä määriä on pystytty vähentämään.
Targiniq:a menee 15+15mg (aamu/ilta) vuorokaudessa. Ensi viikon alusta annosta on tarkoitus pienentää 5mg, joten päiväannos olisi 25mg. Tarkoitus olisi vähentää tasaisesti 5mg / viikko, joten jouluviikolla opaatit olisi syöty loppuun ja pääsisin niistä eroon! Tämä vain, jos kaikki menee hyvin.
Lyricaan ei olla vielä koskettu. Sitä menee edelleen 525mg / vrk (150+150+225 aamu/päivä/ilta). Kun opiaatit saadaan loppumaan, niin sitten tämän Lyrican kimppuun. Vähennysaikataulua ei osaa vielä ennakoida. Näkee sitten, millainen olotila on.
Onneksi ylimääräisiä kipulääkkeitä ei tarvitse "paljon". (Lainausmerkit siksi, että onko 2-3g parasetamolia + 0,5-1g ibuprofeiinia paljon ??? ). Mutta minulle se on hyvä tilanne. Lääkkeiden määrä vaihtelee sen mukaan, miten jalkaani rasitan. Kovan päivätyön jälkeen kipukin on kovempi.
Liikunta:
Kuten sanoin, niin eilinen (13.11.) päivä oli ennätys. Kävelyä tuli n 8km ja sen lisäksi kävin fysikaalisessa, missä oli tunnin KOVA treeni. Paita oli märkä harjoituksen jälkeen. Muina päivinä pyrin harjoittelemaan kotona. 1-2 lepopäivää viikossa.
Selkä:
Tällä hetkellä se tuntuu hyvältä! Blokadista on yli kuukausi. Studio55-ohjelmassa (26.10.) HYKS:n kirurgi kertoi välilevypullistumista ja sanoi, että 50% niistä paranee itsestään 1. kuukauden aikana (Olen siis tässä kohtaa....) ja 40% kahden seuraavan kuukauden aikana. Eli 90% näistä ongelmista paranee luonnostaan 3 kuukauden sisällä. Jos pääsen tällä tavoin itsenäisyyspäivään asti, niin tilanne on todella hyvä. Uskon voittaneeni tämän vaivan.
Omia tavoitteita:
Olisi hienoa, jos tuosta kepistä pääsisi eroon jo jouluun mennessä. Jaksaisi kävellä muutaman kilometriä kahdelle jalalla. Ja sitten saada tietysti tuo selkä kuntoon! Alkuvuodesta olisi silloin hyvä olla mukana Arjan kauppatoiminnassa. En tiedä, jaksaako täyttä päivää, mutta ainakin aloitella.
Mieliala:
Vaihelee paljon. Joskus olen kotona paremmalla tuulella, mutta sitten joskus varsinkin Arja saa kuulla kiukutteluni koko kirjon. Tympäännyn kuntoutumisen hitauteen. Siihen, etten pysty suoriutumaan samalla tavoin päivän askareista kuten ennen suoriuduin. Ymmärrän sen, mutta ei se auta. Kiukku tulee, kun tulee.
torstai 29. lokakuuta 2015
Viimeinen päivä (?)
Kello on 13:40. Odottelen taksia, mikä saapuu tänne 12:30, ja viimeisiä ohjeita + papereita ja sen jälkeen kotia kohti. Toivottavasti viimeisen kerran näissä merkeissä.
Onhan näitä sairaalan vuoteita tullut jo kuluteltua. Valittamista ei ole ollut: hoito ja palvelu ovat olleet erittäin hyviä jokaisessa paikassa missä olen aikaani viettänyt. Nyt nämä viimeiset päivät täällä keskussairaalan osastolla 27, missä pari ohjattua kertaa päivässä on koipiin voimaa yritetty virittää. Toki sen lisäksi omia harjoituksia on tullut tehtyä. Yhteensä varmaan 3-4 tuntia / päivä.
Maanantaina ja tiistaina (26. ja 27. pv) istuin molemipina päivinä n 2 tuntia neuropsykologisissa testeissä. Jopa testasivat! Tarkistavat edelleen, ettei tuo päänuppi ole seonnut moisesta myllytyksestä. Ilmeisesti ihan tolkun tallaajaksi tuomitsivat. Olisi mukava tehdä moinen testaus joskus tulevaisuudessa uudestaan - ilman näitä voimikkaita lääkkeitä, mitkä kuulema voivat vaikuttaa testin tulokseen. Mutta vaarana on toki se, että ne testit menisivät huonommin. Joutuisi kaivamaan maahan yli metrin kuopan ja hautaamaan tulokset sinne. Ja sitten olisi taas selkä kipeä.
Vasen jalka ei vielä kanna. Lihaksissa on heikkoutta, mutta tarkoitus olisi, että mahdollisimman pian pystyisin kävelemään ilman keppejä. Tällä hetkellä tarvitse yhtä, joten parannusta on jo paljon!
Jatkan fysikaalista hoitoa tämän jakson jälkeen. Ainakin 15 kertaa meinaan fysikaalisessa käydä ja mahdollisesti tai tarpeen mukaan aina 25 kertaan asti. Mutta pelottavana mörkönä on se mainitsemani pieni todennäköisyys, että lonkka olisi vioittunut niin pahasti, ettei se tule toipumaan kunnolla vaan vaipuu kuolioon. Tätä sitten seuraisi lonkkanivelen vaihto. Toivottavasti siihen ei tarvitse mennä. Ehkä jätän noita fysikaalisen hoitokertoja reserviin tätä mahdollista vastoinkäymistä varten. Vakuutusyhtiöt tulkitsevat jatkohoidoksi, joten uusia hoitokertoja siihen ei myönnetä.
Täällä keskussairaalassa jatkuu kontrollit. Joitakin tutkimuksia tehdään edelleen: käyn marraskuussa toisessa hermoratatutkimuksessa (ENMG) ja siitä saadaan verrokki sille ensimmäiselle, mikä tehtiin parisen viikkoa sitten. Samoin kuvantamistarkistukset tehdään marraskuun aikana. Luutuminen tarkistetaan ja sen kehittymisestä annetaan lausunnot.
Opiaattilääkkeitä on pystytty tiputtamaan alas ihan suunnitelmien mukaan. Enkä korvaavia lääkkeitä ole kaipaillut. Ja toivottavasti en kaipaa. Aamulla lääkärin kanssa keskustelin, että jos nyt viimeiset opiaattilääkkeet (Targiniq) saataisiin ajettua alas 5mg/viikko tahtiin, niin pääsisin niistä eroon ennen joulukuun alkua. Sitten voisi keskittyä hermokipulääkkeen (Lyrica) vähentämiseen. Sitähän mulla menee kuin suomenhevosella heiniä 60-luvulla.
Olo on hyvä. Niin hyvä kuin nyt vain voi olosuhteet huomioiden olemaan. Suuri kiitos kaikille niille, jotka ovat olleen mukana tässä once-in-lifetime -matkassa. Ilman apua ja tukea tämä olisi ollut paljon raskaampaa.
Onhan näitä sairaalan vuoteita tullut jo kuluteltua. Valittamista ei ole ollut: hoito ja palvelu ovat olleet erittäin hyviä jokaisessa paikassa missä olen aikaani viettänyt. Nyt nämä viimeiset päivät täällä keskussairaalan osastolla 27, missä pari ohjattua kertaa päivässä on koipiin voimaa yritetty virittää. Toki sen lisäksi omia harjoituksia on tullut tehtyä. Yhteensä varmaan 3-4 tuntia / päivä.
Maanantaina ja tiistaina (26. ja 27. pv) istuin molemipina päivinä n 2 tuntia neuropsykologisissa testeissä. Jopa testasivat! Tarkistavat edelleen, ettei tuo päänuppi ole seonnut moisesta myllytyksestä. Ilmeisesti ihan tolkun tallaajaksi tuomitsivat. Olisi mukava tehdä moinen testaus joskus tulevaisuudessa uudestaan - ilman näitä voimikkaita lääkkeitä, mitkä kuulema voivat vaikuttaa testin tulokseen. Mutta vaarana on toki se, että ne testit menisivät huonommin. Joutuisi kaivamaan maahan yli metrin kuopan ja hautaamaan tulokset sinne. Ja sitten olisi taas selkä kipeä.
Vasen jalka ei vielä kanna. Lihaksissa on heikkoutta, mutta tarkoitus olisi, että mahdollisimman pian pystyisin kävelemään ilman keppejä. Tällä hetkellä tarvitse yhtä, joten parannusta on jo paljon!
Jatkan fysikaalista hoitoa tämän jakson jälkeen. Ainakin 15 kertaa meinaan fysikaalisessa käydä ja mahdollisesti tai tarpeen mukaan aina 25 kertaan asti. Mutta pelottavana mörkönä on se mainitsemani pieni todennäköisyys, että lonkka olisi vioittunut niin pahasti, ettei se tule toipumaan kunnolla vaan vaipuu kuolioon. Tätä sitten seuraisi lonkkanivelen vaihto. Toivottavasti siihen ei tarvitse mennä. Ehkä jätän noita fysikaalisen hoitokertoja reserviin tätä mahdollista vastoinkäymistä varten. Vakuutusyhtiöt tulkitsevat jatkohoidoksi, joten uusia hoitokertoja siihen ei myönnetä.
Täällä keskussairaalassa jatkuu kontrollit. Joitakin tutkimuksia tehdään edelleen: käyn marraskuussa toisessa hermoratatutkimuksessa (ENMG) ja siitä saadaan verrokki sille ensimmäiselle, mikä tehtiin parisen viikkoa sitten. Samoin kuvantamistarkistukset tehdään marraskuun aikana. Luutuminen tarkistetaan ja sen kehittymisestä annetaan lausunnot.
Opiaattilääkkeitä on pystytty tiputtamaan alas ihan suunnitelmien mukaan. Enkä korvaavia lääkkeitä ole kaipaillut. Ja toivottavasti en kaipaa. Aamulla lääkärin kanssa keskustelin, että jos nyt viimeiset opiaattilääkkeet (Targiniq) saataisiin ajettua alas 5mg/viikko tahtiin, niin pääsisin niistä eroon ennen joulukuun alkua. Sitten voisi keskittyä hermokipulääkkeen (Lyrica) vähentämiseen. Sitähän mulla menee kuin suomenhevosella heiniä 60-luvulla.
Olo on hyvä. Niin hyvä kuin nyt vain voi olosuhteet huomioiden olemaan. Suuri kiitos kaikille niille, jotka ovat olleen mukana tässä once-in-lifetime -matkassa. Ilman apua ja tukea tämä olisi ollut paljon raskaampaa.
maanantai 26. lokakuuta 2015
26.7. - 26.10. Kolmen kuukauden kujanjuoksu
Kello on vähän vaille neljä iltapäivällä. Lepään keskussairaalan kuntoutusosaston 27 huoneessa 11 tarpeeksi väsyttävän päivän jälkeen. On taas maanantai ja uuden kuntoutusviikon alku. Tulin tänä aamuna tänne taksikyydillä - viikonloppu meni kotosalla. Taksi tuli noutamaan tänään klo 9 ja 10:15 oli täällä ensimmäinen fysioterapeutin aika. Kolmen vartin ajan yritettiin saada voimia takaisin väsähtäneisiin jalkoihin. Treenit ovat rankkoja... Touhutippa otsalla jokaisen harjoituksen jälkeen.
1. harjoitus päättyi noin klo 11. Pian sen jälkeen oli lounas, mikä tarjoillaan osasto 27:n yhteiseen oleskelutilaan. Pieni lepohetki ruokailun jälkeen ja klo 12-14 minulle oli ohjelmaan merkitty neuropsykologin aika. Pään toimiminen tarkistetaan. Psykologi testaa lähinnä lähimuistia ja tarkistaa, ettei onnettomuudesta ole aiheutunut minkäänlaista pääalueen ongelmaa. Testit jatkuvat vielä huomenna, jolloin saan samalla myös palautteen testeistä.
Testin jälkeen oli päiväkahvi ja sitten päivä jatkui jumpalla nro 2. Lähes tunnin puurtaminen ja jalan vääntäminen. Ja taas touhutippa otsassa. Jalat vinkuvat illalla.
Kolme kuukautta. Pitkä aika taaksepäin mietittynä. Vasen jalka ei fysiatrin mukaan tule palautumaan täysin ennalleen. Kuihtunutta lihasmassaa ei täysin saa takaisin. Mahdollisuus on, että voima palautuisi lähes ennalleen, mutta työtä se teettää.
Tällä hetkellä kävelen yhdellä kepillä. Tukea ei tarvitse paljoa, mutta sitä pitää olla. Askeltaminen ilman minkäänlaista tukea muuttuu ontumiseksi. Kaikkien näiden harjoitusten tarkoituksena täällä on tukea selkää ja selän syviä lihaksia, jotta keskivartalo jaksaisi kannatella oikein vartaloa eikä selän kipeytymistä tapahtuisi. Ja tietysti harjoitellaan jalan lihaksia. Mukavahan se on huomata, että voimaa pikkuhiljaa tulee lisää.
Lääkkeitä ajetaan alas edelleen. Vahvoja opiaatteja menee edelleen: Targiniqeja 40 mg (20 + 20) vuorokaudessa. Nyt pitäisi nitistää 5mg pois, jolloin "enää" 35mg. Lyrica-hermokipulääke on jouduttu pitämään aika suurella annostuksella. 150+150+225 (yht 525mg) vuorokaudessa. Plus sitten joitakin sekundäärisiä lisäpillereitä, mitä ei edes jaksa mainita, mutta jonkinverran niitä joka aamu ja ilta kurkusta alas sujahtaa. En tiedä, millä aikajänteellä tätä nappimäärää pystytään vähentämään. Hermo oli, kuten loppukesällä mainitsin, aika pahasti loukkaantunut ja tällä Lyricalla pyritään pitämään hermostolliset häiriöt etäänpänä.
Tylsäähän tämä on. Olisi mukava jo olla täysin kotona ja osallistua arkipäivän eloon, mutta ei tämäkään liian kauaa kestä. Pitäisi malttaa nyt viikko - pari jatkaa tätä harjoittelua.
Mutta viikonlopun vietin kotona! Pääsin lähtemään täältä perjantinan ( 23.10.) heti viimeisten fysioterapiaharjoitusten jälkeen. Toki sen jälkeen oli vielä pään magnettikuvaus, millä pyrittiin tarkistamaan, ettei pää loukkaantunut. Lauantai-iltapäivänä oli tarkistettava pääsenkö sisäsaunan ylälauteelle istumaan. Pääsin. Sehän tarkoitti sitä, että sauna on lämmitettävä - ja kunnolla. Illalla saunoin sitten ensimmäisen kerran ihan oikeesti! Sunnuntaiaamuna lähdin Arjan kaveriksi kävelyttämään koiria ulos. Noin kilometrin lenkki riitti. Se on sopivasti nyt.
1. harjoitus päättyi noin klo 11. Pian sen jälkeen oli lounas, mikä tarjoillaan osasto 27:n yhteiseen oleskelutilaan. Pieni lepohetki ruokailun jälkeen ja klo 12-14 minulle oli ohjelmaan merkitty neuropsykologin aika. Pään toimiminen tarkistetaan. Psykologi testaa lähinnä lähimuistia ja tarkistaa, ettei onnettomuudesta ole aiheutunut minkäänlaista pääalueen ongelmaa. Testit jatkuvat vielä huomenna, jolloin saan samalla myös palautteen testeistä.
Testin jälkeen oli päiväkahvi ja sitten päivä jatkui jumpalla nro 2. Lähes tunnin puurtaminen ja jalan vääntäminen. Ja taas touhutippa otsassa. Jalat vinkuvat illalla.
Kolme kuukautta. Pitkä aika taaksepäin mietittynä. Vasen jalka ei fysiatrin mukaan tule palautumaan täysin ennalleen. Kuihtunutta lihasmassaa ei täysin saa takaisin. Mahdollisuus on, että voima palautuisi lähes ennalleen, mutta työtä se teettää.
Tällä hetkellä kävelen yhdellä kepillä. Tukea ei tarvitse paljoa, mutta sitä pitää olla. Askeltaminen ilman minkäänlaista tukea muuttuu ontumiseksi. Kaikkien näiden harjoitusten tarkoituksena täällä on tukea selkää ja selän syviä lihaksia, jotta keskivartalo jaksaisi kannatella oikein vartaloa eikä selän kipeytymistä tapahtuisi. Ja tietysti harjoitellaan jalan lihaksia. Mukavahan se on huomata, että voimaa pikkuhiljaa tulee lisää.
Lääkkeitä ajetaan alas edelleen. Vahvoja opiaatteja menee edelleen: Targiniqeja 40 mg (20 + 20) vuorokaudessa. Nyt pitäisi nitistää 5mg pois, jolloin "enää" 35mg. Lyrica-hermokipulääke on jouduttu pitämään aika suurella annostuksella. 150+150+225 (yht 525mg) vuorokaudessa. Plus sitten joitakin sekundäärisiä lisäpillereitä, mitä ei edes jaksa mainita, mutta jonkinverran niitä joka aamu ja ilta kurkusta alas sujahtaa. En tiedä, millä aikajänteellä tätä nappimäärää pystytään vähentämään. Hermo oli, kuten loppukesällä mainitsin, aika pahasti loukkaantunut ja tällä Lyricalla pyritään pitämään hermostolliset häiriöt etäänpänä.
Tylsäähän tämä on. Olisi mukava jo olla täysin kotona ja osallistua arkipäivän eloon, mutta ei tämäkään liian kauaa kestä. Pitäisi malttaa nyt viikko - pari jatkaa tätä harjoittelua.
Mutta viikonlopun vietin kotona! Pääsin lähtemään täältä perjantinan ( 23.10.) heti viimeisten fysioterapiaharjoitusten jälkeen. Toki sen jälkeen oli vielä pään magnettikuvaus, millä pyrittiin tarkistamaan, ettei pää loukkaantunut. Lauantai-iltapäivänä oli tarkistettava pääsenkö sisäsaunan ylälauteelle istumaan. Pääsin. Sehän tarkoitti sitä, että sauna on lämmitettävä - ja kunnolla. Illalla saunoin sitten ensimmäisen kerran ihan oikeesti! Sunnuntaiaamuna lähdin Arjan kaveriksi kävelyttämään koiria ulos. Noin kilometrin lenkki riitti. Se on sopivasti nyt.
Kuntoutusosasto #27
No niin . Osaston ilme vaihtuu. Täällä ollaan collage-puvut päällä. Ei olla enää sairaita, vaan ainoastaan kuntoutumassa. Se on ihan hyvä. Pois sairaala-imagosta ja ilmapiiristä. Osasto 27 on sairaalan uuta osa ja hyvin samanlainen Äänekosken sairaalan kanssa omine huoneineen ja yhteisine tiloineen.
Täällä minulle selvisi ensimmäisen kerran sen polttavan ja takaisin tänne ajavan kivun syy: selkärangassa on välilevyn pullistuma.
JA ONPA KIVA JUTTU!!!
Niin kuin tässä ei nyt muuta olisi, niin tuo sitten vielä tämän lisäksi. Eli kaikki leikkaukseen liittyvät seikat ovat täysin ok. Minulla ei ole milään luutuminen niksahtanut tai ruuvi lanteista katkennut. Niin kuin pelkäsin. Vaan jokin hemmetn välilevytyrä. Minulta on ykso sellainen leikattu vuonna 2006 ja muistan miten viheliäinen se oli.
No nyt se tiedetään. Se blokadi turrutti pullistuman aiheuttaman hermokivun. Mutta muutenhan mulla menee hyvin.
Voin kävellä jo molemmilla jaloilla. Ainoa ongelma että vasen jalka ei kanna mitään ja oikeakin on tosi, tosi heikko.
Nyt täällä kuntoutuksessa opettelen kuntouttamaan itseäni oikein. Siten, että tulisi hyviä tuloksia, en kipeyttäisi laiskuudesta kärsineitä lihassurkastumiani liikaa kerralla ja osaisin pitää tuon pahuksen pullistuman alaselässäni niin tyytyväisenä, ettei se viitsisi kiukutella. Ja parhaimmassa tapauksessa päättäisi vetäytyä koloonsa takaisin. Tällaisista pullistumistahan noin 70-80% paranee ihan itsestään. Vain pienelle osalle täytyy näyttää puukkoa.
Täällä minulle selvisi ensimmäisen kerran sen polttavan ja takaisin tänne ajavan kivun syy: selkärangassa on välilevyn pullistuma.
JA ONPA KIVA JUTTU!!!
Niin kuin tässä ei nyt muuta olisi, niin tuo sitten vielä tämän lisäksi. Eli kaikki leikkaukseen liittyvät seikat ovat täysin ok. Minulla ei ole milään luutuminen niksahtanut tai ruuvi lanteista katkennut. Niin kuin pelkäsin. Vaan jokin hemmetn välilevytyrä. Minulta on ykso sellainen leikattu vuonna 2006 ja muistan miten viheliäinen se oli.
No nyt se tiedetään. Se blokadi turrutti pullistuman aiheuttaman hermokivun. Mutta muutenhan mulla menee hyvin.
Voin kävellä jo molemmilla jaloilla. Ainoa ongelma että vasen jalka ei kanna mitään ja oikeakin on tosi, tosi heikko.
Nyt täällä kuntoutuksessa opettelen kuntouttamaan itseäni oikein. Siten, että tulisi hyviä tuloksia, en kipeyttäisi laiskuudesta kärsineitä lihassurkastumiani liikaa kerralla ja osaisin pitää tuon pahuksen pullistuman alaselässäni niin tyytyväisenä, ettei se viitsisi kiukutella. Ja parhaimmassa tapauksessa päättäisi vetäytyä koloonsa takaisin. Tällaisista pullistumistahan noin 70-80% paranee ihan itsestään. Vain pienelle osalle täytyy näyttää puukkoa.
torstai 15. lokakuuta 2015
ENMG -hermoratatutkimus
Hieno homma! Mulle määrättiin enmg-tutkimus. Joskus aikoinaan siitä puhuttiin yhtenä vaihtoehtona, jos nuo hermokivut eivät ala rauhoittumaan. Ajankohta olisi keskiviikkoaamu (7.10.), joten jäin odottelemaan sitä.
Tällä hetkellähän kivut ovat hyvin hallinnassa ja oloni on oikeastaan tosi hyvä. Kipu on asteikolla 1-10 1 tai 2.
Aamulla minut sitten taksilla viereisen rakennuksen. Tutkimus tehdään lähellä vanhaa sädesairaalaa, mutta kulku käy ulkokautta ja etäisyyttä on kuitenkin liikaa pyörätuolille.
Itse tutkimus jakautui kolmen osaan: Tunto-, kipu- sekä lihashermojen tutkimiseen.
Mittanauhan avulla elektrodeja kiinnitettiin vasempaan (tähän loukkaantuneeseen) jalkaan ja sopivalla sähköiskulla hermoa ärsytettiin ja samalla hermon vastetta mittailtiin.
Kaksi ensimmäistä osaa oli kuin pieniä sähköiskuja. Jalka nytkähti jokaisen iskun tahtiin. Osa iskusta oli voimakkaampia ja osa heikompia. Kolmas, lihakseen kohdistuva, tutkimus oli hieman kivuliaampi: tutkimuksessa käytettiin pitkiä neuloja jotka pistettiin lihakseen - ihan kuin akupunktiossa. Ja siihen sitten se virta. Pari kertaa tuntui kuin jokin pahuksen mehiläinen olisi hommansa tehnyt.
Tutkimus kesti noin puoli tuntia. Heti sen jälkeen keskustelin lääkäron kanssa tuloksista. Hermot ovat vaurioituneet, mutta mitään todella vakavaa ei ole näkyvissä. Todennäköisesti hermot tulevat korjautumaan, mutta aikaa siinä tulee menemään. Kestoa ei osattu arvioida, mutta useita kuukausia... Ehkä vuosi??
Tutkimuksen jälkeen odottelin taas taksia, muutaman sadan metrin matkaa varten, kolme varttia. Tulin takaisin osastolle 21 ja sain kuulla että minut siirretään toiselle osastolle. Uusi osoite olisi osasto 27 - Kuntoutus. Eli jotakin edistystä.
Tällä hetkellähän kivut ovat hyvin hallinnassa ja oloni on oikeastaan tosi hyvä. Kipu on asteikolla 1-10 1 tai 2.
Aamulla minut sitten taksilla viereisen rakennuksen. Tutkimus tehdään lähellä vanhaa sädesairaalaa, mutta kulku käy ulkokautta ja etäisyyttä on kuitenkin liikaa pyörätuolille.
Itse tutkimus jakautui kolmen osaan: Tunto-, kipu- sekä lihashermojen tutkimiseen.
Mittanauhan avulla elektrodeja kiinnitettiin vasempaan (tähän loukkaantuneeseen) jalkaan ja sopivalla sähköiskulla hermoa ärsytettiin ja samalla hermon vastetta mittailtiin.
Kaksi ensimmäistä osaa oli kuin pieniä sähköiskuja. Jalka nytkähti jokaisen iskun tahtiin. Osa iskusta oli voimakkaampia ja osa heikompia. Kolmas, lihakseen kohdistuva, tutkimus oli hieman kivuliaampi: tutkimuksessa käytettiin pitkiä neuloja jotka pistettiin lihakseen - ihan kuin akupunktiossa. Ja siihen sitten se virta. Pari kertaa tuntui kuin jokin pahuksen mehiläinen olisi hommansa tehnyt.
Tutkimus kesti noin puoli tuntia. Heti sen jälkeen keskustelin lääkäron kanssa tuloksista. Hermot ovat vaurioituneet, mutta mitään todella vakavaa ei ole näkyvissä. Todennäköisesti hermot tulevat korjautumaan, mutta aikaa siinä tulee menemään. Kestoa ei osattu arvioida, mutta useita kuukausia... Ehkä vuosi??
Tutkimuksen jälkeen odottelin taas taksia, muutaman sadan metrin matkaa varten, kolme varttia. Tulin takaisin osastolle 21 ja sain kuulla että minut siirretään toiselle osastolle. Uusi osoite olisi osasto 27 - Kuntoutus. Eli jotakin edistystä.
Blokadin jälkimainingit
Saavuin takaisin tänne keskussairaalaan viime maanantaina todella kovien kipujen takia. Kivut olivat kohdentuneet vasemman pakaran alueelle. Kipu tuli tietyssä liikkeessä tai asennossa ja antoi ymmärtää, että jotain oli rikki. Alkuviikko meni tutkimuksissa ja sitten minulle tehtiin se blokadi.
Heti samana päivänä tuntemukset olivat jo hieman paremmat. Ja tämä tämä hyvä tunne vain parani. Loppuviikkoon mennessä koko kipu oli kadonnut pois. Tuntui taas tosi hyvälle, kun pääsi nousemaan sängystä ja laskeutuman siihen ilman kipua.
Eli nyt koko kipu on varmistunut hermoperäiseksi.
Blokadi ei ole lopullinen ratkaisu. Ongelmana on se, että sen vaikutus lakkaa jossakin vaiheessa ja silloin pelkona on kipuleka, mikä iskee päälle kun sitä vähiten toivoo.
Mutta täällä hetkellä on hyvä ja siitä pitää nauttia. Hienoa kuulla, että luutuminen on tapahtunut täysin hyvin.
Ja toinen hieno asia: Pystyn seisomaan ranka suorana!
Heti samana päivänä tuntemukset olivat jo hieman paremmat. Ja tämä tämä hyvä tunne vain parani. Loppuviikkoon mennessä koko kipu oli kadonnut pois. Tuntui taas tosi hyvälle, kun pääsi nousemaan sängystä ja laskeutuman siihen ilman kipua.
Eli nyt koko kipu on varmistunut hermoperäiseksi.
Blokadi ei ole lopullinen ratkaisu. Ongelmana on se, että sen vaikutus lakkaa jossakin vaiheessa ja silloin pelkona on kipuleka, mikä iskee päälle kun sitä vähiten toivoo.
Mutta täällä hetkellä on hyvä ja siitä pitää nauttia. Hienoa kuulla, että luutuminen on tapahtunut täysin hyvin.
Ja toinen hieno asia: Pystyn seisomaan ranka suorana!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)