Kello on 13:40. Odottelen taksia, mikä saapuu tänne 12:30, ja viimeisiä ohjeita + papereita ja sen jälkeen kotia kohti. Toivottavasti viimeisen kerran näissä merkeissä.
Onhan näitä sairaalan vuoteita tullut jo kuluteltua. Valittamista ei ole ollut: hoito ja palvelu ovat olleet erittäin hyviä jokaisessa paikassa missä olen aikaani viettänyt. Nyt nämä viimeiset päivät täällä keskussairaalan osastolla 27, missä pari ohjattua kertaa päivässä on koipiin voimaa yritetty virittää. Toki sen lisäksi omia harjoituksia on tullut tehtyä. Yhteensä varmaan 3-4 tuntia / päivä.
Maanantaina ja tiistaina (26. ja 27. pv) istuin molemipina päivinä n 2 tuntia neuropsykologisissa testeissä. Jopa testasivat! Tarkistavat edelleen, ettei tuo päänuppi ole seonnut moisesta myllytyksestä. Ilmeisesti ihan tolkun tallaajaksi tuomitsivat. Olisi mukava tehdä moinen testaus joskus tulevaisuudessa uudestaan - ilman näitä voimikkaita lääkkeitä, mitkä kuulema voivat vaikuttaa testin tulokseen. Mutta vaarana on toki se, että ne testit menisivät huonommin. Joutuisi kaivamaan maahan yli metrin kuopan ja hautaamaan tulokset sinne. Ja sitten olisi taas selkä kipeä.
Vasen jalka ei vielä kanna. Lihaksissa on heikkoutta, mutta tarkoitus olisi, että mahdollisimman pian pystyisin kävelemään ilman keppejä. Tällä hetkellä tarvitse yhtä, joten parannusta on jo paljon!
Jatkan fysikaalista hoitoa tämän jakson jälkeen. Ainakin 15 kertaa meinaan fysikaalisessa käydä ja mahdollisesti tai tarpeen mukaan aina 25 kertaan asti. Mutta pelottavana mörkönä on se mainitsemani pieni todennäköisyys, että lonkka olisi vioittunut niin pahasti, ettei se tule toipumaan kunnolla vaan vaipuu kuolioon. Tätä sitten seuraisi lonkkanivelen vaihto. Toivottavasti siihen ei tarvitse mennä. Ehkä jätän noita fysikaalisen hoitokertoja reserviin tätä mahdollista vastoinkäymistä varten. Vakuutusyhtiöt tulkitsevat jatkohoidoksi, joten uusia hoitokertoja siihen ei myönnetä.
Täällä keskussairaalassa jatkuu kontrollit. Joitakin tutkimuksia tehdään edelleen: käyn marraskuussa toisessa hermoratatutkimuksessa (ENMG) ja siitä saadaan verrokki sille ensimmäiselle, mikä tehtiin parisen viikkoa sitten. Samoin kuvantamistarkistukset tehdään marraskuun aikana. Luutuminen tarkistetaan ja sen kehittymisestä annetaan lausunnot.
Opiaattilääkkeitä on pystytty tiputtamaan alas ihan suunnitelmien mukaan. Enkä korvaavia lääkkeitä ole kaipaillut. Ja toivottavasti en kaipaa. Aamulla lääkärin kanssa keskustelin, että jos nyt viimeiset opiaattilääkkeet (Targiniq) saataisiin ajettua alas 5mg/viikko tahtiin, niin pääsisin niistä eroon ennen joulukuun alkua. Sitten voisi keskittyä hermokipulääkkeen (Lyrica) vähentämiseen. Sitähän mulla menee kuin suomenhevosella heiniä 60-luvulla.
Olo on hyvä. Niin hyvä kuin nyt vain voi olosuhteet huomioiden olemaan. Suuri kiitos kaikille niille, jotka ovat olleen mukana tässä once-in-lifetime -matkassa. Ilman apua ja tukea tämä olisi ollut paljon raskaampaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti