Kello on 13:40. Odottelen taksia, mikä saapuu tänne 12:30, ja viimeisiä ohjeita + papereita ja sen jälkeen kotia kohti. Toivottavasti viimeisen kerran näissä merkeissä.
Onhan näitä sairaalan vuoteita tullut jo kuluteltua. Valittamista ei ole ollut: hoito ja palvelu ovat olleet erittäin hyviä jokaisessa paikassa missä olen aikaani viettänyt. Nyt nämä viimeiset päivät täällä keskussairaalan osastolla 27, missä pari ohjattua kertaa päivässä on koipiin voimaa yritetty virittää. Toki sen lisäksi omia harjoituksia on tullut tehtyä. Yhteensä varmaan 3-4 tuntia / päivä.
Maanantaina ja tiistaina (26. ja 27. pv) istuin molemipina päivinä n 2 tuntia neuropsykologisissa testeissä. Jopa testasivat! Tarkistavat edelleen, ettei tuo päänuppi ole seonnut moisesta myllytyksestä. Ilmeisesti ihan tolkun tallaajaksi tuomitsivat. Olisi mukava tehdä moinen testaus joskus tulevaisuudessa uudestaan - ilman näitä voimikkaita lääkkeitä, mitkä kuulema voivat vaikuttaa testin tulokseen. Mutta vaarana on toki se, että ne testit menisivät huonommin. Joutuisi kaivamaan maahan yli metrin kuopan ja hautaamaan tulokset sinne. Ja sitten olisi taas selkä kipeä.
Vasen jalka ei vielä kanna. Lihaksissa on heikkoutta, mutta tarkoitus olisi, että mahdollisimman pian pystyisin kävelemään ilman keppejä. Tällä hetkellä tarvitse yhtä, joten parannusta on jo paljon!
Jatkan fysikaalista hoitoa tämän jakson jälkeen. Ainakin 15 kertaa meinaan fysikaalisessa käydä ja mahdollisesti tai tarpeen mukaan aina 25 kertaan asti. Mutta pelottavana mörkönä on se mainitsemani pieni todennäköisyys, että lonkka olisi vioittunut niin pahasti, ettei se tule toipumaan kunnolla vaan vaipuu kuolioon. Tätä sitten seuraisi lonkkanivelen vaihto. Toivottavasti siihen ei tarvitse mennä. Ehkä jätän noita fysikaalisen hoitokertoja reserviin tätä mahdollista vastoinkäymistä varten. Vakuutusyhtiöt tulkitsevat jatkohoidoksi, joten uusia hoitokertoja siihen ei myönnetä.
Täällä keskussairaalassa jatkuu kontrollit. Joitakin tutkimuksia tehdään edelleen: käyn marraskuussa toisessa hermoratatutkimuksessa (ENMG) ja siitä saadaan verrokki sille ensimmäiselle, mikä tehtiin parisen viikkoa sitten. Samoin kuvantamistarkistukset tehdään marraskuun aikana. Luutuminen tarkistetaan ja sen kehittymisestä annetaan lausunnot.
Opiaattilääkkeitä on pystytty tiputtamaan alas ihan suunnitelmien mukaan. Enkä korvaavia lääkkeitä ole kaipaillut. Ja toivottavasti en kaipaa. Aamulla lääkärin kanssa keskustelin, että jos nyt viimeiset opiaattilääkkeet (Targiniq) saataisiin ajettua alas 5mg/viikko tahtiin, niin pääsisin niistä eroon ennen joulukuun alkua. Sitten voisi keskittyä hermokipulääkkeen (Lyrica) vähentämiseen. Sitähän mulla menee kuin suomenhevosella heiniä 60-luvulla.
Olo on hyvä. Niin hyvä kuin nyt vain voi olosuhteet huomioiden olemaan. Suuri kiitos kaikille niille, jotka ovat olleen mukana tässä once-in-lifetime -matkassa. Ilman apua ja tukea tämä olisi ollut paljon raskaampaa.
torstai 29. lokakuuta 2015
maanantai 26. lokakuuta 2015
26.7. - 26.10. Kolmen kuukauden kujanjuoksu
Kello on vähän vaille neljä iltapäivällä. Lepään keskussairaalan kuntoutusosaston 27 huoneessa 11 tarpeeksi väsyttävän päivän jälkeen. On taas maanantai ja uuden kuntoutusviikon alku. Tulin tänä aamuna tänne taksikyydillä - viikonloppu meni kotosalla. Taksi tuli noutamaan tänään klo 9 ja 10:15 oli täällä ensimmäinen fysioterapeutin aika. Kolmen vartin ajan yritettiin saada voimia takaisin väsähtäneisiin jalkoihin. Treenit ovat rankkoja... Touhutippa otsalla jokaisen harjoituksen jälkeen.
1. harjoitus päättyi noin klo 11. Pian sen jälkeen oli lounas, mikä tarjoillaan osasto 27:n yhteiseen oleskelutilaan. Pieni lepohetki ruokailun jälkeen ja klo 12-14 minulle oli ohjelmaan merkitty neuropsykologin aika. Pään toimiminen tarkistetaan. Psykologi testaa lähinnä lähimuistia ja tarkistaa, ettei onnettomuudesta ole aiheutunut minkäänlaista pääalueen ongelmaa. Testit jatkuvat vielä huomenna, jolloin saan samalla myös palautteen testeistä.
Testin jälkeen oli päiväkahvi ja sitten päivä jatkui jumpalla nro 2. Lähes tunnin puurtaminen ja jalan vääntäminen. Ja taas touhutippa otsassa. Jalat vinkuvat illalla.
Kolme kuukautta. Pitkä aika taaksepäin mietittynä. Vasen jalka ei fysiatrin mukaan tule palautumaan täysin ennalleen. Kuihtunutta lihasmassaa ei täysin saa takaisin. Mahdollisuus on, että voima palautuisi lähes ennalleen, mutta työtä se teettää.
Tällä hetkellä kävelen yhdellä kepillä. Tukea ei tarvitse paljoa, mutta sitä pitää olla. Askeltaminen ilman minkäänlaista tukea muuttuu ontumiseksi. Kaikkien näiden harjoitusten tarkoituksena täällä on tukea selkää ja selän syviä lihaksia, jotta keskivartalo jaksaisi kannatella oikein vartaloa eikä selän kipeytymistä tapahtuisi. Ja tietysti harjoitellaan jalan lihaksia. Mukavahan se on huomata, että voimaa pikkuhiljaa tulee lisää.
Lääkkeitä ajetaan alas edelleen. Vahvoja opiaatteja menee edelleen: Targiniqeja 40 mg (20 + 20) vuorokaudessa. Nyt pitäisi nitistää 5mg pois, jolloin "enää" 35mg. Lyrica-hermokipulääke on jouduttu pitämään aika suurella annostuksella. 150+150+225 (yht 525mg) vuorokaudessa. Plus sitten joitakin sekundäärisiä lisäpillereitä, mitä ei edes jaksa mainita, mutta jonkinverran niitä joka aamu ja ilta kurkusta alas sujahtaa. En tiedä, millä aikajänteellä tätä nappimäärää pystytään vähentämään. Hermo oli, kuten loppukesällä mainitsin, aika pahasti loukkaantunut ja tällä Lyricalla pyritään pitämään hermostolliset häiriöt etäänpänä.
Tylsäähän tämä on. Olisi mukava jo olla täysin kotona ja osallistua arkipäivän eloon, mutta ei tämäkään liian kauaa kestä. Pitäisi malttaa nyt viikko - pari jatkaa tätä harjoittelua.
Mutta viikonlopun vietin kotona! Pääsin lähtemään täältä perjantinan ( 23.10.) heti viimeisten fysioterapiaharjoitusten jälkeen. Toki sen jälkeen oli vielä pään magnettikuvaus, millä pyrittiin tarkistamaan, ettei pää loukkaantunut. Lauantai-iltapäivänä oli tarkistettava pääsenkö sisäsaunan ylälauteelle istumaan. Pääsin. Sehän tarkoitti sitä, että sauna on lämmitettävä - ja kunnolla. Illalla saunoin sitten ensimmäisen kerran ihan oikeesti! Sunnuntaiaamuna lähdin Arjan kaveriksi kävelyttämään koiria ulos. Noin kilometrin lenkki riitti. Se on sopivasti nyt.
1. harjoitus päättyi noin klo 11. Pian sen jälkeen oli lounas, mikä tarjoillaan osasto 27:n yhteiseen oleskelutilaan. Pieni lepohetki ruokailun jälkeen ja klo 12-14 minulle oli ohjelmaan merkitty neuropsykologin aika. Pään toimiminen tarkistetaan. Psykologi testaa lähinnä lähimuistia ja tarkistaa, ettei onnettomuudesta ole aiheutunut minkäänlaista pääalueen ongelmaa. Testit jatkuvat vielä huomenna, jolloin saan samalla myös palautteen testeistä.
Testin jälkeen oli päiväkahvi ja sitten päivä jatkui jumpalla nro 2. Lähes tunnin puurtaminen ja jalan vääntäminen. Ja taas touhutippa otsassa. Jalat vinkuvat illalla.
Kolme kuukautta. Pitkä aika taaksepäin mietittynä. Vasen jalka ei fysiatrin mukaan tule palautumaan täysin ennalleen. Kuihtunutta lihasmassaa ei täysin saa takaisin. Mahdollisuus on, että voima palautuisi lähes ennalleen, mutta työtä se teettää.
Tällä hetkellä kävelen yhdellä kepillä. Tukea ei tarvitse paljoa, mutta sitä pitää olla. Askeltaminen ilman minkäänlaista tukea muuttuu ontumiseksi. Kaikkien näiden harjoitusten tarkoituksena täällä on tukea selkää ja selän syviä lihaksia, jotta keskivartalo jaksaisi kannatella oikein vartaloa eikä selän kipeytymistä tapahtuisi. Ja tietysti harjoitellaan jalan lihaksia. Mukavahan se on huomata, että voimaa pikkuhiljaa tulee lisää.
Lääkkeitä ajetaan alas edelleen. Vahvoja opiaatteja menee edelleen: Targiniqeja 40 mg (20 + 20) vuorokaudessa. Nyt pitäisi nitistää 5mg pois, jolloin "enää" 35mg. Lyrica-hermokipulääke on jouduttu pitämään aika suurella annostuksella. 150+150+225 (yht 525mg) vuorokaudessa. Plus sitten joitakin sekundäärisiä lisäpillereitä, mitä ei edes jaksa mainita, mutta jonkinverran niitä joka aamu ja ilta kurkusta alas sujahtaa. En tiedä, millä aikajänteellä tätä nappimäärää pystytään vähentämään. Hermo oli, kuten loppukesällä mainitsin, aika pahasti loukkaantunut ja tällä Lyricalla pyritään pitämään hermostolliset häiriöt etäänpänä.
Tylsäähän tämä on. Olisi mukava jo olla täysin kotona ja osallistua arkipäivän eloon, mutta ei tämäkään liian kauaa kestä. Pitäisi malttaa nyt viikko - pari jatkaa tätä harjoittelua.
Mutta viikonlopun vietin kotona! Pääsin lähtemään täältä perjantinan ( 23.10.) heti viimeisten fysioterapiaharjoitusten jälkeen. Toki sen jälkeen oli vielä pään magnettikuvaus, millä pyrittiin tarkistamaan, ettei pää loukkaantunut. Lauantai-iltapäivänä oli tarkistettava pääsenkö sisäsaunan ylälauteelle istumaan. Pääsin. Sehän tarkoitti sitä, että sauna on lämmitettävä - ja kunnolla. Illalla saunoin sitten ensimmäisen kerran ihan oikeesti! Sunnuntaiaamuna lähdin Arjan kaveriksi kävelyttämään koiria ulos. Noin kilometrin lenkki riitti. Se on sopivasti nyt.
Kuntoutusosasto #27
No niin . Osaston ilme vaihtuu. Täällä ollaan collage-puvut päällä. Ei olla enää sairaita, vaan ainoastaan kuntoutumassa. Se on ihan hyvä. Pois sairaala-imagosta ja ilmapiiristä. Osasto 27 on sairaalan uuta osa ja hyvin samanlainen Äänekosken sairaalan kanssa omine huoneineen ja yhteisine tiloineen.
Täällä minulle selvisi ensimmäisen kerran sen polttavan ja takaisin tänne ajavan kivun syy: selkärangassa on välilevyn pullistuma.
JA ONPA KIVA JUTTU!!!
Niin kuin tässä ei nyt muuta olisi, niin tuo sitten vielä tämän lisäksi. Eli kaikki leikkaukseen liittyvät seikat ovat täysin ok. Minulla ei ole milään luutuminen niksahtanut tai ruuvi lanteista katkennut. Niin kuin pelkäsin. Vaan jokin hemmetn välilevytyrä. Minulta on ykso sellainen leikattu vuonna 2006 ja muistan miten viheliäinen se oli.
No nyt se tiedetään. Se blokadi turrutti pullistuman aiheuttaman hermokivun. Mutta muutenhan mulla menee hyvin.
Voin kävellä jo molemmilla jaloilla. Ainoa ongelma että vasen jalka ei kanna mitään ja oikeakin on tosi, tosi heikko.
Nyt täällä kuntoutuksessa opettelen kuntouttamaan itseäni oikein. Siten, että tulisi hyviä tuloksia, en kipeyttäisi laiskuudesta kärsineitä lihassurkastumiani liikaa kerralla ja osaisin pitää tuon pahuksen pullistuman alaselässäni niin tyytyväisenä, ettei se viitsisi kiukutella. Ja parhaimmassa tapauksessa päättäisi vetäytyä koloonsa takaisin. Tällaisista pullistumistahan noin 70-80% paranee ihan itsestään. Vain pienelle osalle täytyy näyttää puukkoa.
Täällä minulle selvisi ensimmäisen kerran sen polttavan ja takaisin tänne ajavan kivun syy: selkärangassa on välilevyn pullistuma.
JA ONPA KIVA JUTTU!!!
Niin kuin tässä ei nyt muuta olisi, niin tuo sitten vielä tämän lisäksi. Eli kaikki leikkaukseen liittyvät seikat ovat täysin ok. Minulla ei ole milään luutuminen niksahtanut tai ruuvi lanteista katkennut. Niin kuin pelkäsin. Vaan jokin hemmetn välilevytyrä. Minulta on ykso sellainen leikattu vuonna 2006 ja muistan miten viheliäinen se oli.
No nyt se tiedetään. Se blokadi turrutti pullistuman aiheuttaman hermokivun. Mutta muutenhan mulla menee hyvin.
Voin kävellä jo molemmilla jaloilla. Ainoa ongelma että vasen jalka ei kanna mitään ja oikeakin on tosi, tosi heikko.
Nyt täällä kuntoutuksessa opettelen kuntouttamaan itseäni oikein. Siten, että tulisi hyviä tuloksia, en kipeyttäisi laiskuudesta kärsineitä lihassurkastumiani liikaa kerralla ja osaisin pitää tuon pahuksen pullistuman alaselässäni niin tyytyväisenä, ettei se viitsisi kiukutella. Ja parhaimmassa tapauksessa päättäisi vetäytyä koloonsa takaisin. Tällaisista pullistumistahan noin 70-80% paranee ihan itsestään. Vain pienelle osalle täytyy näyttää puukkoa.
torstai 15. lokakuuta 2015
ENMG -hermoratatutkimus
Hieno homma! Mulle määrättiin enmg-tutkimus. Joskus aikoinaan siitä puhuttiin yhtenä vaihtoehtona, jos nuo hermokivut eivät ala rauhoittumaan. Ajankohta olisi keskiviikkoaamu (7.10.), joten jäin odottelemaan sitä.
Tällä hetkellähän kivut ovat hyvin hallinnassa ja oloni on oikeastaan tosi hyvä. Kipu on asteikolla 1-10 1 tai 2.
Aamulla minut sitten taksilla viereisen rakennuksen. Tutkimus tehdään lähellä vanhaa sädesairaalaa, mutta kulku käy ulkokautta ja etäisyyttä on kuitenkin liikaa pyörätuolille.
Itse tutkimus jakautui kolmen osaan: Tunto-, kipu- sekä lihashermojen tutkimiseen.
Mittanauhan avulla elektrodeja kiinnitettiin vasempaan (tähän loukkaantuneeseen) jalkaan ja sopivalla sähköiskulla hermoa ärsytettiin ja samalla hermon vastetta mittailtiin.
Kaksi ensimmäistä osaa oli kuin pieniä sähköiskuja. Jalka nytkähti jokaisen iskun tahtiin. Osa iskusta oli voimakkaampia ja osa heikompia. Kolmas, lihakseen kohdistuva, tutkimus oli hieman kivuliaampi: tutkimuksessa käytettiin pitkiä neuloja jotka pistettiin lihakseen - ihan kuin akupunktiossa. Ja siihen sitten se virta. Pari kertaa tuntui kuin jokin pahuksen mehiläinen olisi hommansa tehnyt.
Tutkimus kesti noin puoli tuntia. Heti sen jälkeen keskustelin lääkäron kanssa tuloksista. Hermot ovat vaurioituneet, mutta mitään todella vakavaa ei ole näkyvissä. Todennäköisesti hermot tulevat korjautumaan, mutta aikaa siinä tulee menemään. Kestoa ei osattu arvioida, mutta useita kuukausia... Ehkä vuosi??
Tutkimuksen jälkeen odottelin taas taksia, muutaman sadan metrin matkaa varten, kolme varttia. Tulin takaisin osastolle 21 ja sain kuulla että minut siirretään toiselle osastolle. Uusi osoite olisi osasto 27 - Kuntoutus. Eli jotakin edistystä.
Tällä hetkellähän kivut ovat hyvin hallinnassa ja oloni on oikeastaan tosi hyvä. Kipu on asteikolla 1-10 1 tai 2.
Aamulla minut sitten taksilla viereisen rakennuksen. Tutkimus tehdään lähellä vanhaa sädesairaalaa, mutta kulku käy ulkokautta ja etäisyyttä on kuitenkin liikaa pyörätuolille.
Itse tutkimus jakautui kolmen osaan: Tunto-, kipu- sekä lihashermojen tutkimiseen.
Mittanauhan avulla elektrodeja kiinnitettiin vasempaan (tähän loukkaantuneeseen) jalkaan ja sopivalla sähköiskulla hermoa ärsytettiin ja samalla hermon vastetta mittailtiin.
Kaksi ensimmäistä osaa oli kuin pieniä sähköiskuja. Jalka nytkähti jokaisen iskun tahtiin. Osa iskusta oli voimakkaampia ja osa heikompia. Kolmas, lihakseen kohdistuva, tutkimus oli hieman kivuliaampi: tutkimuksessa käytettiin pitkiä neuloja jotka pistettiin lihakseen - ihan kuin akupunktiossa. Ja siihen sitten se virta. Pari kertaa tuntui kuin jokin pahuksen mehiläinen olisi hommansa tehnyt.
Tutkimus kesti noin puoli tuntia. Heti sen jälkeen keskustelin lääkäron kanssa tuloksista. Hermot ovat vaurioituneet, mutta mitään todella vakavaa ei ole näkyvissä. Todennäköisesti hermot tulevat korjautumaan, mutta aikaa siinä tulee menemään. Kestoa ei osattu arvioida, mutta useita kuukausia... Ehkä vuosi??
Tutkimuksen jälkeen odottelin taas taksia, muutaman sadan metrin matkaa varten, kolme varttia. Tulin takaisin osastolle 21 ja sain kuulla että minut siirretään toiselle osastolle. Uusi osoite olisi osasto 27 - Kuntoutus. Eli jotakin edistystä.
Blokadin jälkimainingit
Saavuin takaisin tänne keskussairaalaan viime maanantaina todella kovien kipujen takia. Kivut olivat kohdentuneet vasemman pakaran alueelle. Kipu tuli tietyssä liikkeessä tai asennossa ja antoi ymmärtää, että jotain oli rikki. Alkuviikko meni tutkimuksissa ja sitten minulle tehtiin se blokadi.
Heti samana päivänä tuntemukset olivat jo hieman paremmat. Ja tämä tämä hyvä tunne vain parani. Loppuviikkoon mennessä koko kipu oli kadonnut pois. Tuntui taas tosi hyvälle, kun pääsi nousemaan sängystä ja laskeutuman siihen ilman kipua.
Eli nyt koko kipu on varmistunut hermoperäiseksi.
Blokadi ei ole lopullinen ratkaisu. Ongelmana on se, että sen vaikutus lakkaa jossakin vaiheessa ja silloin pelkona on kipuleka, mikä iskee päälle kun sitä vähiten toivoo.
Mutta täällä hetkellä on hyvä ja siitä pitää nauttia. Hienoa kuulla, että luutuminen on tapahtunut täysin hyvin.
Ja toinen hieno asia: Pystyn seisomaan ranka suorana!
Heti samana päivänä tuntemukset olivat jo hieman paremmat. Ja tämä tämä hyvä tunne vain parani. Loppuviikkoon mennessä koko kipu oli kadonnut pois. Tuntui taas tosi hyvälle, kun pääsi nousemaan sängystä ja laskeutuman siihen ilman kipua.
Eli nyt koko kipu on varmistunut hermoperäiseksi.
Blokadi ei ole lopullinen ratkaisu. Ongelmana on se, että sen vaikutus lakkaa jossakin vaiheessa ja silloin pelkona on kipuleka, mikä iskee päälle kun sitä vähiten toivoo.
Mutta täällä hetkellä on hyvä ja siitä pitää nauttia. Hienoa kuulla, että luutuminen on tapahtunut täysin hyvin.
Ja toinen hieno asia: Pystyn seisomaan ranka suorana!
torstai 8. lokakuuta 2015
Salapoliisityötä
Neljäs päivä keskussairaalassa. Olen käynyt röntgenissä ja CT-kuvassa maanantaina, magneettikuvassa tiistaina. Tänään uudestaan CT-kuvassa kun selkärangassa puudutettiin neljännen hermoradan juuri blokadi-menetelmällä.
Syytä todella kovaan kipuun ei tiedetä. Lepoasento on hyvä, mutta heti, kun siitä nousee istumaan tulee todella voimakas kipu vasempaan pakaraan. Kipu on niin kova, ettei se ole antanut nousta ylös.
Selästä on otettu nyt kaikki mahdolliset kuvat ja mistään ei ole löytynyt selitystä kivulle.
Mutta nyt tämä on tällaista scherlockholmesia... Vähän summa-ammuntaa. Kokeillaan, että mahtaako jokin tehty toimenpide tepsiä. Turhauttavaa.
Tänään tehtiin se blokadi... Minut vietiin CT-kuvaushuoneeseen ja minun piti asettua kuvauspöydälle vatsalleni ja suoraan. Kolme ongelmaa:1) en ole ollut yli kahteen kuukauteen vatsallani 2) en saa vielä rankaa täysin suoraksi, lihakset eivät anna periksi ja kipu kouristaa3) kova alusta on todella vaikea olla. Ok. En päässyt siihen, joten hoitajat käänsivät minut kyseisen asentoon. Hiustupetkin vaikeroivat.
Siinä sitten piti olla noin 10 minuuttia liikkumatta. Puuttuminen alkoi oikeastaan välittömästi.
Sitten lääkäri pisti neulan selkärankaan CT-kuvien avustuksella. Niin, että neula tuli juuri oikean kohtaan. Saatiin 4. hermojuuri puudutettua. Tämän pitäisi antaa helpotusta lähinnä seuraavasta päivästä lähtien.
En päässyt uteluistani huolimatta selville toimen ideasta. Se jääkööt huomisaamun agendalle!
Toimenpiteen jälkeen minut kärrättiin takaisin huoneeseeni ja olikin sopivasti ruoka-aika. Ruoka on täällä aina ihan ok.
Ruokailun jälkeen yllätyksekseni huomasin, että pääsin ylös sängystä. Vessaan ja suihkuun! Mukava taas nauttia tuollaisesta mistä ei pariin vuorokauteen ole pystynyt toteuttamaan.
Arja tuli käymään. Kiva!
Porukka vaihtuu huoneessa... Neljän hengen huone ja nyt pari vaihtuu. Toisaalta... Neljän hengen huone on kivempi kuin kahden. Keskustelua on enemmän, mutta siihen ei ole pakko osallistua.
olen varmaan taas viikonlopun yli täällä.... :(
Toivottavasti nuo viisaat löytyisivät syyn tähän kipuun ja se saataisiin kuriin. Muuta nyt ei osaa toivoa.
Syytä todella kovaan kipuun ei tiedetä. Lepoasento on hyvä, mutta heti, kun siitä nousee istumaan tulee todella voimakas kipu vasempaan pakaraan. Kipu on niin kova, ettei se ole antanut nousta ylös.
Selästä on otettu nyt kaikki mahdolliset kuvat ja mistään ei ole löytynyt selitystä kivulle.
Mutta nyt tämä on tällaista scherlockholmesia... Vähän summa-ammuntaa. Kokeillaan, että mahtaako jokin tehty toimenpide tepsiä. Turhauttavaa.
Tänään tehtiin se blokadi... Minut vietiin CT-kuvaushuoneeseen ja minun piti asettua kuvauspöydälle vatsalleni ja suoraan. Kolme ongelmaa:1) en ole ollut yli kahteen kuukauteen vatsallani 2) en saa vielä rankaa täysin suoraksi, lihakset eivät anna periksi ja kipu kouristaa3) kova alusta on todella vaikea olla. Ok. En päässyt siihen, joten hoitajat käänsivät minut kyseisen asentoon. Hiustupetkin vaikeroivat.
Siinä sitten piti olla noin 10 minuuttia liikkumatta. Puuttuminen alkoi oikeastaan välittömästi.
Sitten lääkäri pisti neulan selkärankaan CT-kuvien avustuksella. Niin, että neula tuli juuri oikean kohtaan. Saatiin 4. hermojuuri puudutettua. Tämän pitäisi antaa helpotusta lähinnä seuraavasta päivästä lähtien.
En päässyt uteluistani huolimatta selville toimen ideasta. Se jääkööt huomisaamun agendalle!
Toimenpiteen jälkeen minut kärrättiin takaisin huoneeseeni ja olikin sopivasti ruoka-aika. Ruoka on täällä aina ihan ok.
Ruokailun jälkeen yllätyksekseni huomasin, että pääsin ylös sängystä. Vessaan ja suihkuun! Mukava taas nauttia tuollaisesta mistä ei pariin vuorokauteen ole pystynyt toteuttamaan.
Arja tuli käymään. Kiva!
Porukka vaihtuu huoneessa... Neljän hengen huone ja nyt pari vaihtuu. Toisaalta... Neljän hengen huone on kivempi kuin kahden. Keskustelua on enemmän, mutta siihen ei ole pakko osallistua.
olen varmaan taas viikonlopun yli täällä.... :(
Toivottavasti nuo viisaat löytyisivät syyn tähän kipuun ja se saataisiin kuriin. Muuta nyt ei osaa toivoa.
maanantai 5. lokakuuta 2015
Alamäki...ja jyrkkä.
Nyt on maanantai, viides lokakuuta ja kello on illalla kuusi. Kirjoitan tätä keskussairaalan osastolla 21... Se sama missä olin noin kuukauden heti leikkauksen jälkeen. Ainoastaan ei huone. Tässä mulla on kolme muuta, joihin en ole vielä tutustunut. Tulin tänne vajaa tunti sitten.
Kotona aina on mennyt hyvin. Pyörätuolilla olen päässyt liikkumaan oikein hyvin ja tärkeimmät kotiaskareet ovat onnistuneet hyvin.
Peruskuntoutusta olen pyrkinyt tekemään ohjeiden mukaan. Kävin KinoMikossa katsomassa Kätilö-leffankin ja se onnistui hyvin, kun henkilökunta avasi takaoven helppoa kulkua varten.
Viime viikon perjantaina, 25.9., olin yksin kotona päivällä ja tein perushommia, mitä nyt pyörätuolista voi tehdä. Pientä huoneiden järjesteltyä ja siivousta - kevyesti. Ja seuraavalla viikoilla Fysiopisteessä aloittamassa fysikaalista hoitoa.
Tämän jälkeen olo alkoi kipeytyä. Samoilla lääkkeillä ei enää saanut samanlaista vaatetta, vaan kipua tuntui olevan enemmän. Ja se kipu keskittyi lantioseudulle.
Seuraavan viikon olin paljon enemmän makuulla ja lepäsin. En pystynyt enää kulkemaan yhtään pidempiä matkoja kepeillä ja siirtyminen pyörätuoliinkin tuntui vaikealta.
Eilinen sunnuntai meni oikeestaan täysin vuoteessa. Kävin vain vessassa ja syömässä ja sen jälkeen takaisin sänkyyn. Tiesin, että kaikki ei ole lantion seudulla hyvin. Päätettiin kuitenkin odottaa maanantaita (tätä päivää), jolloin asiasta voi soittaa jollekin viisaammalle.
Ei tarvinnut soittaa. Askin nukkumaan joskus puolenyön aikaan kuten tavallisesti. Yön aikana jouduin ottamaan Panacodia neljän aikaan.
Aamulla heräsin jo viideltä ja tuntui kipeälle. Yritin nousta ylös ja käydä vessassa mutta siitä ei tullut mitään. Kipu oli liian kova. Arja antoi 3 x 5mg Oxynormia (päivän maksimiannos on 20mg) eikä sitä ollut apua. Makasin sängyssä ja yritin tasata hengitystä ja kipua. Eikä sitä tullut mitään! Tiesin, etten tästä nousee ylös.
Soitin ambulanssin. Hoitohenkilökunnan antamien piikkien avulla pääsin vessaan ja sitten ambulanssilla sairaalaan.
Äänekoskella tilanne arvioitiin ja lähetettiin tänne keskussairaalaan. Normaalissa rinteen röntgen-kuvassa ei näkynyt mitään, eli kaikki näytti olevan hyvin. Ortopedi päätti ottaa Ct-kuvan ja sen kuvantamisen jälkeen todettiin, että kahden luupalan saumakohtien välissä istu noin millin "virhe". Osat eivät ole kohdallaan. Mutta välttämättä se ei ole kivun syy. Minut laitettiin tänne osastolle. Katsotaan täällä, että uusiutuuko kipu huomenna.
Täällä nyt pyritään säätämään lääkitys kohdalleen.
Toivottavasti tätä ei kauaa kestä.. Kyllähän tämä sairaalaolo on nähty
Kotona aina on mennyt hyvin. Pyörätuolilla olen päässyt liikkumaan oikein hyvin ja tärkeimmät kotiaskareet ovat onnistuneet hyvin.
Peruskuntoutusta olen pyrkinyt tekemään ohjeiden mukaan. Kävin KinoMikossa katsomassa Kätilö-leffankin ja se onnistui hyvin, kun henkilökunta avasi takaoven helppoa kulkua varten.
Viime viikon perjantaina, 25.9., olin yksin kotona päivällä ja tein perushommia, mitä nyt pyörätuolista voi tehdä. Pientä huoneiden järjesteltyä ja siivousta - kevyesti. Ja seuraavalla viikoilla Fysiopisteessä aloittamassa fysikaalista hoitoa.
Tämän jälkeen olo alkoi kipeytyä. Samoilla lääkkeillä ei enää saanut samanlaista vaatetta, vaan kipua tuntui olevan enemmän. Ja se kipu keskittyi lantioseudulle.
Seuraavan viikon olin paljon enemmän makuulla ja lepäsin. En pystynyt enää kulkemaan yhtään pidempiä matkoja kepeillä ja siirtyminen pyörätuoliinkin tuntui vaikealta.
Eilinen sunnuntai meni oikeestaan täysin vuoteessa. Kävin vain vessassa ja syömässä ja sen jälkeen takaisin sänkyyn. Tiesin, että kaikki ei ole lantion seudulla hyvin. Päätettiin kuitenkin odottaa maanantaita (tätä päivää), jolloin asiasta voi soittaa jollekin viisaammalle.
Ei tarvinnut soittaa. Askin nukkumaan joskus puolenyön aikaan kuten tavallisesti. Yön aikana jouduin ottamaan Panacodia neljän aikaan.
Aamulla heräsin jo viideltä ja tuntui kipeälle. Yritin nousta ylös ja käydä vessassa mutta siitä ei tullut mitään. Kipu oli liian kova. Arja antoi 3 x 5mg Oxynormia (päivän maksimiannos on 20mg) eikä sitä ollut apua. Makasin sängyssä ja yritin tasata hengitystä ja kipua. Eikä sitä tullut mitään! Tiesin, etten tästä nousee ylös.
Soitin ambulanssin. Hoitohenkilökunnan antamien piikkien avulla pääsin vessaan ja sitten ambulanssilla sairaalaan.
Äänekoskella tilanne arvioitiin ja lähetettiin tänne keskussairaalaan. Normaalissa rinteen röntgen-kuvassa ei näkynyt mitään, eli kaikki näytti olevan hyvin. Ortopedi päätti ottaa Ct-kuvan ja sen kuvantamisen jälkeen todettiin, että kahden luupalan saumakohtien välissä istu noin millin "virhe". Osat eivät ole kohdallaan. Mutta välttämättä se ei ole kivun syy. Minut laitettiin tänne osastolle. Katsotaan täällä, että uusiutuuko kipu huomenna.
Täällä nyt pyritään säätämään lääkitys kohdalleen.
Toivottavasti tätä ei kauaa kestä.. Kyllähän tämä sairaalaolo on nähty
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)