17.9. eli viime viikon torstaina oli kotiutuminen sairaalasta. Olin toki käynyt jo alkuviikosta jokainen päivä "harjoittelemassa" ja testaamassa, miten kotioloissa oleminen onnistuu. Onneksi kodissamme on helppo liikkua pyörätuolilla ja jokaiseen huoneeseen pääsee esteettömästi.
Nukkuminenhan oli yksi iso pelko. Lantionalue on ollut kipeä ja paineherkkä. Sairaalassa minulla on ollut sähkösäätöinen ilmapatja mikä on ollut hyvä nukkua - paitsi viimeisinä päivinä (omasta tahdosta) Äänekosken sairaalassa olen käyttänyt vakiopatjaa, mikä on ollut kyllä yksi maailman huonommista patjoista. Toki sairaalan kannalta sen kumimaisuuden ja helposti puhdistettavuuden ymmärrän, mutta potilaan kannalta se on katastrofaalinen. Olo on kuin paistinpannulla olevalla filepötikällä. Niin kamalasti patja hautoo. Oli todella hienoa nukkua omassa sängyssä, mikä tuntui kaikken parhaalta sängyltä koko aikana.
Perjantaiaamu (18.9.) oli sitten ensimmäinen päivä yksin kotona. Arja oli lähtenyt töihin jo aikaisin aamulla ja heräilin itse joskus seitsemän aikaan. Pieni kourallinen pillereitä ja sen aikaa lepoa, että vaikutus turruttaa kipeät kohdat. Sen jälkeen oli hyvä keitellä puuro ja kahvit ja nauttia oma aamupala.
Mäkelän Tapsa (tavalleen uskollisena) ilmaantui aamupäivästä ulkoiluttamaan koiria ja Ruotsalaisen Perttikin saapui aamukahville. Samalla korjaili mun käytössä olevaa pyörätuolia. Mukavat vierailut katkaisevat muuten niin tylsää päivää.
Ongelmana on liikkumisen määrän "säätely". Hyvällä säällä on ulkona tosi mukava kelailla pyörätuolia ja näin tulikin tehtyä ensimmäisenä viikonloppuna kotona.Pitkät kelaamiset kostautuvat sitten viheliäisenä ja pitkäkestoisena hermokipuna, mutta tuskin tämä vakavaa on...? Pakkohan sitä omaa kuntoutusta on tehdä.
Lauantai-iltana 19.9 oli KeiteleJazz-porukan hiekanpesijäiset Hiskin mökillä. Mentiin jo ajoissa, koska tuon pyörätuolin kanssa liikkuminen on ongelmallista. Oli tosi kiva nähdä teitä talkoolaisia! Ja kiitos koko illasta! Lämmin ja aito ystävällisyys tuntui aidosti.Istumista tuolissa tuli noin 5 tuntia ja se alkaa tällä hetkellä olemaan maksimaalisia aikoja mitä yhtäjaksoisesti jaksaa istua.
Viikonloppuna käytiin myös velipojan perheen luona kylässä Saarijärvellä.
Arki alkoi taas maanantaina 21.9. Päivät olivat pitkiä. Tapsa on käynyt aamusta hoitamassa koirat ulkona, mutta sen jälkeen päivä on ollut aika pitkäveteistä ja ajan tappamista.
Kun yrittää liikkua kyynärsauvoilla vähänkin kauemmin, niin se ärsyttää noita hermoja... ja yllyttää kipuja. Aamu ja keskipäivä yleensä menee ihan kivasti kipujen puolesta, mutta illalla kivut rajoittavat olemista aika tavalla. Se alkaa kiristämään hermojakin ihan suotta.
Arja tulee töistä näinä viikkoina hieman ennen kolmea, joten yksinoloaikaa on siihen asti.
Ajatuksia ei aina osaa ymmärtää. On tosi mukavaa olla kotona, mutta sitten ärsyttää ja suututtaa kun ei pysty tekemään välillä yksinkertaisiakaan asioita.
Saunassa pääsin sentään käyttämään. Pystyin istumaan keskilauteella, niin vettä vain tarpeeksi kiukaalle niin kyllä siinäkin kuuma tuli. Typerältähän tämä tuntuu, mutta sekin pieni normaalielon ilo oli mukava kokea.
Orpo olo kuntoutuksen suhteen. Sen jälkeen kun lähdin sairaalasta, niin kuntoutus on ollut täysin oman toiminnan varassa. Sairaala ei antanut mitään kunnon ohjeita, en ole saanut lähetettä yksityiselle, enkä mitään yhteydenottoa. Tuntuu hieman oudolta, että erittäin kalliiden sairaalahoitojen ja leikkausten jälkeen jätetään oman onnen nojaaa. Olisi suotavaa, että tämä kotijakso olisi paremmin kontrolloitua, ettei vahinkoja tapahtuisi.
Noin kahden viikon jälkeen käyn taas Jyväskylässä. Kuvat + lääkäri. Todennäköisesti saan taas lisävaltuuksia käyttää jalkoja. Toivottavasti pääsisi vain tuon kivun päälle, mitä kävely tuottaa. Hermosärky on kyllä - niin kuin olen monta kertaa jo sen sanonut - v***n viheliäistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti